Kuntavaalit 2017: Loviisa

Loviisan vaalit käydään ison muutoksen merkeissä, kun valtuuston koko pienenee rajusti; uuteen valtuustoon valitaan vain 35 valtuutettua nykyisen 59 sijaan. 35. valtuutettu meni edellisvaaleissa läpi vertailuluvulla 203, joten sitä voidaan pitää mittatikkuna näissä vaaleissa.

Alueen valtapuolue on RKP. Puoleen ehdokasmäärä on kuitenkin oleellisesti edellisvaaleja pienempi, 56 -> 41. Peräti 60% nykyisistä valtuutetuista jättää vaalit väliin, mm. ääniharavat Agneta Alm ja Leena Lindfors. Listan kärjessä keikkuvat tutut nimet, uusista ehdokkaista Ralf Sjödahl ja Kristian Willner ovat jokseenkin varmoja läpimenijöitä. RKP tulee varmuudella jatkamaan valtuuston isoimpana puolueena, ja saattaa jopa kyetä kasvattamaan suhteellista kokoaan.

Kokoomus onnistui saamaan ehdolle yhtä paljon ehdokkaita kuin 2012, eli 22. Kokoomuksen sisällä on ollut myllerrystä, mutta suhteellinen asema säilynee. Kokoomus ei ole onnistunut saamaan nuoria kuntalaisia ehdolle, joten puolue antaa tässä tasoitusta RKP:lle ja SDP:lle.

Perussuomalaisten lista lyheni lievästi, ja Atte Fellmanin luopuminen syö ääniä rutkasti. Listan runko on kuitenkin stabiili, joten odotettavissa on vuoden 2012 kaltainen tulos. Antti Väkevä on taas todennäköinen listaykkönen, ja muut ehdolla olevat nykyvaltuutetut ovat myös vahvoilla. Uusista ehdokkaista ainakin Niina Kaasinen voi olla potentiaalinen läpimenijä.

Vihreät eivät ole Loviisan seudulla koskaan liiemmin menestyneet, eivätkä tulevat vaalit asiaa miksikään muuta. Lista on kasvanut edellisvaaleista, mutta Sonja Ilvetsalo – Koskinen ja Jorma Törnroos jättävät ison loven. Ehdokkaaksi on kuitenkin saatu muutama ihan mielenkiintoinen ehdokas, ja vihreiden yleinen myötätuuli varmistaa jatkon valtuustossa. Janne Länsipuro lienee veteraanivihreä Timo Noroviidan kovin kilpakumppani listan ääniharavan tittelistä.

Keskusta on myös ollut Loviisassa marginaalipuolue, mutta näihin vaaleihin puolue sai enemmän ehdokkaita kuin aiemmin. Kokoomuksen Kari Hagfors siirtyi oman ryhmänsä kautta Keskustan listoille, ja hän toi tullessaan pari muutakin entistä kokoomusvaikuttajaa. Keskusta siirtyy näiden vaalien myötä Loviisan politiikassa keskiraskaaseen sarjaan.

Kristillisdemokraatit yrittävät vaihteeksi vaaleihin ilman vaaliliittoa. Ehdokasmäärä tuplaantui, nyt 6 ehdokasta. Kolmen uuden ehdokkaan on kerättävä todella kova äänimäärä, tai valtuusto jää KD:n osalta haaveeksi.  Jarmo Sihvonen on varmasti taas vahva, mutta yli 30 äänen keskiarvo/ehdokas on kova vaatimus

Vasemmistoliitolle tulee näissä vaaleissa noutaja. Kaikki nykyiset valtuutetut luopuvat, ja ehdolle saatiin vain 4 ehdokasta. Yhdenkin valtuutetun saavuttaminen on käytännössä mahdoton tehtävä.

SDP lähtee vaaleihin 24 ehdokkaalla, mikä on 8 vähemmän kuin vuonna 2012. Huomiota herättää Loviisan perinteikkään ruotsinkielisen siiven puuttuminen listalta kokonaan, se maksaa ääniä. Vasemmistoliiton hiipuminen ja kahden nuoren ehdokkaan löytyminen listalta taas parantavat menestymisen mahdollisuuksia, lisäksi SDP:llä on pitkät perinteet ja vahva kannatus osassa Loviisaa.  Merja Grönbergin puuttuminen listalta on paha takaisku, yhteensä listalta on poissa 5 edellisvaaleissa valittua ehdokasta. Arja Isotalo ja Kalevi Lappalainen keikkunevat edelleen listan kärjessä. Uusista ehdokkaista mielenkiintoinen on Uudenmaan Demarinuorten puheenjohtaja Sofia Nevalainen.

Ennuste

RKP                        14
SDP                        6
Kokoomus         5
PS                           5
Keskusta             4
Vihreät                1
KD                          0
Vasl.                      0